Huuto päättyy 1.2. klo 21.48, tilanne 31.1. klo 13 / 5 200 kruunua, Bukowskis

Voisin kuvitella, että tämä teema on monille tuttu. Tunsin lapsena pelkoa, suorastaan kauhua, uneen vajoamisen hetkellä. Juuri tuollainen epämääräinen musta tuntui ikään kuin kaappaavan minut sisäänsä. Voisiko se olla jonkinlainen kuoleman hetki? Yksi päivä lähempänä loppua.

Cronqvistin taide ammensi vahvasti omasta elämästä. Hän käsitteli teoksissaan perhesuhteita, äitiyttä, lapsuutta, rakkautta, kuolemaa, yksinäisyyttä, sairautta ja haavoittuvuutta. Erityisesti nuorten tyttöjen hahmot ja omakuvat olivat toistuvia aiheita, joita hän kuvasi vailla tavanomaisia viattomuuden tai eroottisuuden kliseitä. Synnytyksen jälkeinen psykoosi ja hoitojakso mielisairaalassa 1970-luvun alussa johtivat merkittävään sairaalaympäristöihin sijoittuvaan teossarjaan.

Teosta ei ole tutkittu ilman kehystä. Kannattaisi varmaankin, koska paspis on ainakin osin piirustuksen päällä. Sommittelu antaisi vinkkejä siitä, että signeerauksen lisäksi osa etualan hahmon kädestä olisi paspiksen sisällä. Paperi on kellastunut, mutta se lisää vain tunnelmaa.

Lähteitä:
https://yle.fi/a/74-20175257
https://en.wikipedia.org/wiki/Lena_Cronqvist
https://www.angelikaknapper.com/artists/lena-cronqvist

Radener-Blaschken taiteellinen tausta on tekstiileissä ja muotimaailmassa. Tämä näkyy hänen tuotannossaan läpi vuosikymmenten. Hän opiskeli vuosina 1949–1951 Krefeldissä, missä hän suoritti mestarikurssin muotipiirustuksessa. Tämä hänen varhainen kiinnostuksensa kankaisiin, pintoihin, koristeisiin ja materiaalisuuteen ei jäänyt sivujuonteeksi, vaan kulki mukana läpi koko hänen tuotantonsa.

1950-luvulla Radener-Blaschke työskenteli kuvittajana ja tuotti grafiikkaa muotilehtiin, mutta hänen oma ilmaisunsa alkoi vähitellen irtautua käyttökuvan logiikasta. Myöhemmässä tuotannossaan taiteilija etsi yhä enemmän yhteyttä hahmon ja materiaalisuuden välillä – symbioosia, joka oli kiinnostanut ja innoittanut häntä jo tekstiilitaiteen opinnoissaan. Muodin visuaalinen kieli – kuviot, rytmit, väriyhdistelmät jäivät, mutta niiden funktio katosi. Tilalle tuli itsenäinen kuva, jossa esineet, astiat ja hahmot pelkistyvät väripinnoiksi. Perspektiivi väistyy, valo menettää merkitystään ja plastisuus korvautuu tasaisilla, usein monokromaattisilla alueilla.

1960-luvulta alkaen värikenttäajattelu nousi hänen työskentelynsä keskiöön. Vierekkäiset ja päällekkäiset värialueet rakentavat kuvan ja harmonia syntyy rajauksista ja vastakkainasetteluista. Vaikka teokset voivat ensisilmäyksellä vaikuttaa abstrakteilta, niissä alkaa usein hahmottua esittäviä elementtejä – kasveja, esineitä, naisellisia muotoja – jotka eivät kuitenkaan pyri kertomaan tarinaa. Ne ovat pikemminkin läsnä, osana pintaa.

Hänen teoksissaan on tunnelmallista sukulaisuutta suomalaisen taidemaalari Rauha Mäkilän tuotannon kanssa. Yhteys ei ole suora eikä temaattinen, vaan liittyy värin käyttöön ja teosten ilmapiiriin. Molemmilla väri on itsenäinen, kantava elementti, ja kirkkaus ei sulje pois vakavuutta. Radener-Blaschken maailma on kuitenkin suljetumpi ja muodollisempi; hänen teoksensa eivät nojaa elämäkerrallisuuteen vaan kuvalliseen rakenteeseen.

Radener-Blaschken lukuisat Kunst am Bau -hankkeet 1960-luvulta lähtien laajensivat hänen ilmaisunsa mittakaavaa. Julkinen tila tarjosi seinäpinnan, jossa hänen kiinnostuksensa ornamenttiin, väriin ja rytmiin saattoi toteutua arkkitehtonisessa kontekstissa. Näissä teoksissa hän palasi aiempiin muotoihin: koristeellisuuteen, monokromisiin pintoihin ja tarkasti sijoitettuihin värialueisiin, jotka luovat syvyyttä ilman perinteistä perspektiiviä.

Myöhäistuotannossa tekstiili nousi jälleen keskiöön konkreettisena materiaalina. Ommellut kankaat, päällekkäiset väripinnat ja langan piirtävä jälki tekevät näkyväksi sen, mikä maalauksissa usein jää piiloon: työn rakenteen. Abstraktit muodot alkavat muistuttaa maisemia ja hahmoja, ja kuviointi – raidat, kukat, koristeet – palaa yhä näkyvämmin osaksi kokonaisuutta. Kangasmateriaali ja ornamentaalisuus pysyivät olennaisina elementteinä hänen työskentelyssään aina hänen kuolemaansa saakka vuonna 2015.

Radener-Blaschken taide ei selitä itseään eikä pyri narratiivisuuteen. Se rakentuu väristä, pinnasta ja materiaalista – ja pysyy niissä. Juuri siinä piilee sen hiljainen kestävyys.

Radener-Blaschken teoksia myynnissä www.auktionsverket.com -sivustolla varsin huokeaan hintaan. Valitsin tähän päivitykseen vain muutamia, nyt huutokaupattavia teoksia.

Lähteitä:
https://de.wikipedia.org/wiki/Helga_Radener-Blaschke
Female Artists in History:https://www.facebook.com/100064711957701/posts/pfbid0f8mQDrP2gYqDK3oUduonqnNNbtxAK7Bex34eEYHM1ytYSoMaeYJrwQa25rnBmhYtl/?

Huuto päättyy 16.1.
11.1. klo 14 tarjottu 0 €
13.1. klo 16 tilanne ennallaan
14.1. klo 11 tilanne ennallaan
15.1. klo 20 huuto päätyi, ei myyty

Huuto päättyy 16.1.
11.1. klo 14 tarjottu 51 €
13.1. klo 16 tilanne ennallaan
14.1. klo 11 tilanne ennallaan,
16.1. klo 17 huuto päätyi 51 euroon, ei myyty

Huuto päättyy 16.1.
11.1. klo 14 tarjottu 0 €
13.1. klo 16 tilanne ennallaan
14.1. klo 11 tarjottu 94€
16.1. klo 17 huuto päätyi 679 euroon, vaihtoi omistajaa

Huuto päättyy 15.1.
11.1. klo 14 tarjottu 0 €
13.1. klo 16 tilanne ennallaan
14.1. klo 11 tilanne ennallaan
15.1. klo 17 huuto päätyi, ei myyty

Huuto päättyy 16.1.
11.1. klo 14 tarjottu 51 €
13.1. klo 16 tilanne ennallaan
14.1. klo 11 tarjottu 374€
16.1. klo 17 huuto päätyi 468 euroon, ei myyty

Jones kuului taiteilijaryhmään, joka ajoi konkreettista ohjelmaa taiteen viemiseksi julkiseen tilaan. Tavoitteena oli tehdä taiteesta osa arkiympäristöä, ei vain gallerioihin tai museoihin rajattua ilmiötä. Hieno ja kannatettava ajatus, ilman muuta. Hänen veistoksensa perustuivat usein eräänlaiseen perusmuotoon, jota voitiin rakentaa ja muunnella eri tavoin. Myöhemmässä tuotannossa korostuu runollinen klassismi: modernien materiaalien yhdistäminen klassisiin aiheisiin ja muotoihin.

Jonesin julkiset veistokset eivät minua erityisesti puhuttele. Ne tuntuvat hieman etäisiltä ja vakavilta, ehkä liiankin tietoisilta omasta asemastaan julkisessa tilassa. Sen sijaan pienemmissä teoksissa tapahtuu jotain muuta. Niissä on keveyttä ja leikkisyyttä, jopa pientä huumoria.

Erityisesti Tuoli ja Pöytä -aiheisissa teoksissa on jotain yllättävän viehättävää. Ne eivät yritä olla monumentteja, vaan pikemminkin hiljaisia huomioita esineistä, jotka tunnemme liiankin hyvin. Juuri tämä arkisuuden ja veistoksellisen muodon välinen jännite tekee niistä kiinnostavia – ja ehkä myös helpommin lähestyttäviä kuin suuret julkiset työt.

6.1.2026 klo 18 kummastakaan teoksesta ei ole tarjottu kruunun kruunua. Huutokauppa päättyy 12. tammikuuta 20:10

Edit 10.1. Tuoli-teoksesta tarjottu 3000 kruunua, Pöytä-teoksesta 0 kruunua
Edit 11.1. Edelleen sama tilanne klo 15…
Edit 13.1. Pöytä-teoksesta tarjottiin 12.1. huutojen päätyttyä 500 kruunua, pohjahintaa ei saavutettu
Edit 13.1. Tuoli-teoksen tarjoukset nousivat kolmeen tuhanteen kruunuun 12.1. huutojen päätyttyä. Tämänkään teoksen pohjahintaa ei saavutettu

Katsotaan, ilmestyykö teokset jossain vaiheessa uudestaan myyntiin, seuranta jatkuu…

“Stolen” 86 x 60 cm. Relief, plexiglass on wooden base

“Bordet” 100 x 70 cm. Relief, plexiglass on wooden base

Mikkosta on pidetty suomalaisen taidegrafiikan uudistajana – erityisesti hänen teostensa monumentaalisuuden ja maalauksellisuuden vuoksi. Juuri siksi on kiinnostavaa nähdä, miten hänen maalaustensa käy huutokaupassa.

Kolme tuntia ennen huudon päättymistä korkein tarjous on 220 euroa. Hinta herättää kysymyksen siitä, mitä tässä oikeastaan katsotaan: teosta, tekijän nimeä vai sitä, mihin lokeroon hänet on totuttu sijoittamaan.

[edit: huuto päättyi 5.1. klo 15.38 hintaan 300€, pohjahinta saavutettiin – näin joku sai teoksen (liian?) halvalla]

Tapani Mikkonen
(Suomi, 1952-2014)
Iiris
Signeerattu ja päivätty -11. Akryyli kankaalle, 70 x 70 cm.